Kambodza

Huihui, Kambodzan reissulta on palattu jo aikoja sitten, mutta blogin päivittäminen jostain syystä tuppasi venymään tähän päivään asti.

Olimme "helppouden" takia hankkineet Kambodzaan siis eräänlaisen "valmismatkan", joka sisälsi matkat Bangkokista rajalle, rajalta Siam Reapiin (kaupunki lähellä Angkor Watia), Kambodzan viisumin ja majoituksen kahdeksi yöksi Siam Reapissa. Lähdimme torstaina kämpiltäni ajoissa kohti Khao Sania jossa oli tarkoitus hypätä minivanin kyytiin. Juuri sinä aamuna teillä oli tietysti ruuhkaa ja matkassa kesti kauemmin kuin piti. Onneksi kerkesimme kuitenkin ihan ajoissa ja tuhdimpi aamupala tuli hankittua 7/11:stä kun ei keritty mihinkään ruokapaikkaan sitä syömään. Minivanin kyyti Bangkokista Poipet-raja-asemalle oli hiukan kengurumeininkiä ja varmasti olisi hirvittänyt jos istumapaikka olisi ollut edessä. Itse vedin kuitenkin tyytyväisenä nokosia takapenkillä epätietoisena kaikista mahdollisista läheltä piti -tilanteista (niin, turvavöitähän meillä ei ollut käytössä). Ennen rajaa pysähdyimme täyttämään muille matkustajille viisumihakemukset ja siinä menikin noin tunti. Rajanylitys Kambodzaan sujui pitkää jonotusta lukuunottamatta varsin vaivattomasti. Poipetin puolella meille tarjottiin mahdollisuutta ottaa taksi Siam Reapiin jo maksamamme bussin sijasta (niin, siis tietysti lisämaksulla). Ihmettelimme, miten voi olla mahdollista, että taksi suhauttaa perille 1,5 tunnissa kun bussi puksutteluajaksi oli ilmoitettu 4 h. Ajattelimme kuitenkin että istumme bussissa, koska olemme sen jo maksaneet. No, syy tähän lievään aikaeroon kuljetusmuotojen välillä selvisikin matkalla: bussimme ajoi suurimman osan matkasta niin hitaasti, että myös skootterit pääsivät suihkimaan vaivattomasti ajokkimme ohi. Vietimme reilun sadan kilometrin matkalla oikeasti 4 tuntia - parastahan on se, että nykyään tie Poipetistä Siam Reapiin on suora uusi asfalttitie. Bussikuskimme yritti selittää jotakin nopeusrajoituksista, mutta mielestämme selitys jäi hieman ontuvaksi, sillä ainakaan muut eivät näyttäneet niitä uskovan.

Pääsimme kuitenkin onnellisesti Siam Reapiin iltasella ja bussi"asemalta" saatiin tuktuk-kuljetus majapaikkaan. Majapaikka (No Problem Villa) oli muuten ok, mutta ilmeisesti työntekijät eivät harrasta siellä juurikaan lattioiden pesua. Majapaikan kautta varattiin seuraavaksi päiväksi meille tuktuk-kuski raunioille ja painuttiin myöhäisen illallisen jälkeen suihkun kautta nukkumaan.

Päivä raunioilla oli mahtava! Angkor Wat (rakennettu n. 1100 -luvulla) oli hieno, mutta vielä hienommaksi koin Angkor Thomin. Angkor Thom on ollut Khmerien pääkaupunki n. 1200, ja siellä sijaitseva Bayon-temppeli oli omasta mielestä kaikista vaikuttavin. Ja olihan se hauska leikkiä hieman Tomb Raideria autenttisissa maisemissa ;) Ja oman tuktukin ja kuskin vuokraaminen koko päiväksi oli enemmän kuin hyvä idea, sillä välimatkat temppelialueella ovat kuitenkin melko pitkiä eikä se romanttiselta kuulostanut pyöräily todellisuudessa olisi niin romanttista ollutkaan, kun aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta ja suu on täynnä pölyä. Siinä tapauksessa, että viettäisi alueella useampia päiviä, voisi pyöräilykin tulla kysymykseen kun ei tarvitsisi kiirehtiä niin kovaa paikasta toiseen.

Paluumatkalle lähdettiin majapaikkamme tarjoaman aamupalan jälkeen aikaisin lauantai aamusta. Tällä kertaa kuskinamme oli kunnon rallikuski jota ei "nopeusrajoitukset" paljoakaan hidastellut. Olimme innoissamme siitä, että olisimme Bangkokissa hyvissä ajoin MUTTA sitten rallikuskimme kaarsi bussin jollekin sivutielle. Tie pieneni, pieneni ja pieneni. Se mikä oli alkuun ollut kohtuullinen asfalttitie muistutti lopussa kuivunutta riisipeltoa jossa ei pölyn takia nähnyt eteensä muutamaa metriä enempää. Syyksi siihen, että emme menekään tällä kertaa Poipettiin kuskimme antoi vastaukseksi sen, että kyseinen raja-asema on kiinni nyrkkeilymatsin vuoksi (hmmm, niin varmaan). No, oli miten oli, pääsimme kuitenkin (tällä kertaa noin viiden tunnin hurruttelemisen jälkeen) jokseenkin onnellisina jollekin eteläisemmälle raja-asemalle. Hanna pääsi kävelemään rajan läpi noin viidessä sekunnissa, omasta passista rajahenkilökunta tiirasi kirjaimellisesti suurennuslasin kanssa kaikki leimat, viisumit ja muut merkinnät. Ilmeisesti kaikki oli kuitenkin kunnossa ja sain luvallisen oleskeluajan loppuajaksi, jeij. Loppumatka taittuikin taas minivanilla (jossa, jee, tällä kertaa oli toimivat turvavyöt) kohti Bangkokia ja olimme enemmän kuin onnellisia päästessämme takaisin kotiin kaiken jännityksen ja matkaa vaivanneen epätietoisuuden jälkeen! :)