sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tentit (ja koulu!!) ohi ja nokka kohti pohjoista!

Pari viimeistä viikkoa Bangkokissa meni lähinnä samankaltaisessa säädössä yliopiston puolesta kuin ennenkin. Onneksi aikaa oli jonkin verran myös hauskalle tekemiselle :) Lisäksi piti yrittää ikuistaa kameralle kotikonnun merkillisimmätkin piirteet, kun ei ollut tietoa tuleeko Isaraphab 33 osoitteeseen koskaan palattua. Kokokohtina Bangkokissa oli ehdottomasti Reilun kaupan markkinoilla (Thai Craft Fair) käyminen ja Bangkokin sinfoniaorkesterin konsertti Lumphini-puistossa. Lisäksi tuli yritettyä lojottaa ja molskia altaalla mahdollisimman paljon. Ammensimme myös thaimaalaista kulttuuria vielä elokuvan muodossa (ystävänpäiväviikon kunniaksi leffateatterista sai vadelma-jelly-popcornia jota piti tietysti päästä maistamaan).

Viime viikon perjantaina oli aika kuitenkin sanoa heippa Bangkokille ja suunnattiin kohti Chiang Maita. Meillä ei ollut mitään varsinaisia suunnitelmia pohjoiselle, muuta kuin päästä kiipeilemään. Ja ehkä tehdä reissu Paihin. Pai jäi kuitenkin näkemättä, sillä Chiang Maissa oli niin paljon tehtävää ja nähtävää (ja syötävää), että täällä olisi voinut olla helposti vaikka muutamankin viikon. Alla kuluneen viikon parhaita paloja (:

* Kiipeily Crazy Horse Buttressilla: ensimmäinen kiipeilypäivä meni itsellä kyllä ihan harakoille, mutta onneksi onnistumisen riemuakin sai tuntea viikon mittaan! Korkeanpaikankammoisena on jokseenkin vaikea saada kiipeilystä ehkä kaikkea nautintoa irti, mutta aina kun uskalsi vähän vilkuilla maisemia niin olihan ne hienoja :) Viimeisenä päivänä ei sitten enää pelottanut (niin paljon), mutta kroppa uhkaili hajota senkin edestä ja piti vähän sormia teippailla että kesti loppuun asti... Mitään vakavampaa ei siis sattunut ja lihasjumit rentoutui mukavasti yrttityynyhieronnalla kiipeilyjen oltua ohi. Chiang Mai Rock Climbing Adventure -putiikki oli hoitanut homman kyllä hienosti. Aamuisin meidät kärrättiin yhteiskyydityksellä kalliolle (Chiang Maista matka on noin 40 km), kello yhdeltä saimme lämpimän lounaan joka tuotiin läheisestä ravintolasta ja iltapäivällä yhteiskyyditys kärräsi väsyneet kiipeilijät takaisin Chiang Maihin. Lisäksi CMRCA:n puolesta sai ilmaisen vesitankkauksen niin Chiang Main toimipisteessä kuin itse kiipeilypaikalla! Mukana meitä oli viihdyttämässä kiipeilypaikan lemmikkikana, joka asui siis toimistolla, mutta pääsi kiipeilijöiden mukana aina kuopsuttelemaan maata maaseudulle :) Kana oli ilmeisesti hylätty emonsa toimesta ja kiipeilypaikka oli adoptoinut pikkuisen. Tällä erää kyseinen kana viihtyy paremmin ihmisten kuin muiden alueella elävien kanojen kanssa :)

* May Kaidee: myös Chiang Maista löytyy tämä mahtava kasvisruokapaikka! Olemme käyneet siellä nyt viikon mittaan useasti ja lepopäivänä osallistuimme siellä järjestettyyn kokkikouluun! Valmistimme 14 thairuokaa neljässä tunnissa, joten melkoista suhinaa oli keittiössä! Ennen ruokien valmistamista teimme tutustumismatkan läheiselle ruokatorille jossa May Kaideen pitäjä tutustutti meitä niin vihanneksiin ja mausteisiin. Ruokakurssi oli kyllä todella mahtava kokemus ja nyt pitäisi onnistua allekirjoittaneen lempiherkut kurpitsakeitto ja -hummuskin koto-Suomessa :)

* Elephant Nature Park: perjantaina oli aika matkata norsujen turvapaikkaan. Paikka on perustettu 90-luvulla thaimaalaisen naisen Lekin toimesta. Hänen tarkoituksena oli pelastaa väärinkäytetyt työnorsut ja tarjota niille parempi ja luonnollisempi elämä. Lisäksi hän toivoo, että jossain vaiheessa ainakin osa norsuista olisi mahdollista palauttaa takaisin luontoon. Paikka jonne saavuimme oli avara laakso, jota ympäröi metsänpeitossa olevat vuorenrinteet. Puistossa on tällä hetkellä 35 norsua ja kaikki norsut saavat vaeltaa päivisin puistossa vapaana. Jokaisella norsulla on oma hoitajansa (mahout), joka tietää norsunsa luonteen, sen miten sitä kannattaa lähestyä ja mitkä sen tarpeet on. Mahoutit huolehtivat lähinnä siitä, että norsut eivät poistu puiston alueelta, mutta muutoin norsu päättää itse mitä se haluaa tehdä. Puistossa saa syöttää, silittää ja kylvettää norsuja, mutta hengailun lisäksi ei ole tarjolla mitään ohjelmaa (esim. norsuratsastusta). Puistossa on myös norsuja jotka eivät viihdy ihmisten kanssa (esimerkiksi sen vuoksi että ne on tullut puistoon vasta hiljattain ja luottamus ihmisiin ei ole vielä väärinkäytön jälkeen kasvanut), mutta tässä tapauksessa norsut saivatkin olla omissa oloissaan missä halusivat eikä niitä pakotettu tulemaan esimerkiksi ruokittaviksi. Itse viihdyin todella hyvin puistossa ja päivä hujahti ohi silmänräpäyksessä. Omasta mielestä norsujen ruokkiminen oli parasta ja hienoa oli myös niiden rapsuttelu ja käyttäytymisen seuraaminen. Lisäksi saimme tietoa siitä, miten väkivaltainen työnorsujen kouluttamisperinne Thaimaassa on ja millä tavalla puisto yrittää murtaa tätä perinnettä tuoda tilalle uutta palkitsemisen kautta etenevää koulutusta. Muutamalle norsulle oli opetettu tällä tavalla "temppu" ja minäkin sain yhdeltä norsulta kunnon pusun :) Niinjuu, ja norsupuistossa oli myös tähän mennessä elämäni paras (kasvis)buffetti mihin olen törmännyt!

* Free Bird Cafe: kahvila on hyväntekeväisyyskahvila joka toimii oppimiskeskuksena mm. burmalaisille pakolaisille. Kahvilasta sai mahtavan makuista laventelilattea ja burmalaista teenlehtisalaattia (muistuttaa ehkä etäisesti Som Tamia, mutta omaa silti omantakeisen maun jota on hankala kuvailla :). Lisäksi ruokalista pursuaa toisiaan herkullisemman kuuloisia pirtelöitä ja leipä tulee läheisestä leipomosta ja sisältää paljon jyviä! Sisustus on kotoisa ja hyllyillä sijaitsee ilmeisesti hylättyjen lelujen paratiisi :) Työntekijät olivat sympaattisia Burmasta kotoisin olevia tyttöjä, palvelu oli hyvää ja kirjahyllyissä paljon mielenkiintoisia kirjoja joita voi kahvin siemailun lomassa selailla!

* Taste from Heaven: kasvisruokaravintola jonka tuotto menee mm. Elephant Nature Parkin hyväksi. Ehdin käydä vain kerran ja ruokalistassa olisi ollut satay-sienivartaiden ja Som Tamin lisäksi muitakin herkullisen kuuloisia ruokalajeja kokeiltavaksi!

* Ostokset: jos olisin tiennyt mitä kaikkea Chiang Maista voisi ostaa ja millä hinnalla en olisi ostanut Bangkokista mitään koko asumiseni aikana :) Vaatteet vaikuttivat laadukkaammilta ja myytävänä olevat tavarat olivat monipuolisempia. Tänään pyörimme pari tuntia sunnuntaimarkkinoilla ja käteen tarttui vain muutama nutturatikku (hmm, melko järkevä ostos näin lyhythiuksisena :) ja pussukoita. Enemmänkin olisi tehnyt mieli ostella, mutta koska rinkka on täysi ja tarpeeksi painava oli torimeininki ikuistettava vain valokuviin ettei sitä tarvitse fyysisesti raahata Suomeen. Mutta tietääpä ensi kerralla! :)

Huomenna suuntaamme kohti takaisin Bangkokia, josta etenemme tiistaina kohti Koh Changia ja sitä ympäröiviä saaria. Eteläisin Thaimaan matkasuunnitelmat hylättiin lähinnä sen takia, että oikeastaan kumpaakaan ei huvita tällä hetkellä käyttää tuhottomasti aikaa matkustamiseen (ja säätämiseen). Lisäksi Changin läheisyydestäkin löytyy vielä tutkimattomia paikkoja ja Jussillehan koko saari on vielä täysin uusi tuttavuus. Yöjunien paikat olivat täynnä, joten hyppäämme aamusta bussiin ja toivomme että olemme aikataulun mukaisesti Bangkokin vilinässä iltaisella :) Molempien mielestä oli parempi viettää päivä (kuin yö) bussissa ja näkeepä vähän myös maisemia! Seuraavat pari viikkoa on toivottavasti chilliä rantaelämää, tällä hetkellä säätiedotus lupailee Changille ukkosmyrskyjä, mutta sittenhän se tuntuu lähinnä Suomen (lämpimältä) juhannukselta :)

3 kommenttia:

  1. Niin harmittaa tätä lukiessa, että en mennyt pohjoiseen! Olisimpa vielä sielä! Huisilta kuulostaa :)!

    VastaaPoista
  2. Ojjj täällä kanssa yksi matkakuumeinen lukija, selvästi Chiang Maihin täytyy vielä palata!

    Viekää terkkuja Janinakseen Changille :D Ja muutenkin ihanaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  3. Kannatan uutta reissua pohjoiseen! :)
    Piti vielä lisätä yksi kohokohta: nimittäin ruoka! Chiang Main seuduilla buddhalaisuuteen kuuluu ilmeisesti olennaisena osana kasvissyönti ja se näkyi kyllä hyvin paikallisissa ruokalistoissa :) Namsnams!

    VastaaPoista