Kylläpä viikot kulkee nykyään nopeasti (moneskohan kerta tämä on kun tästä mainitsen :)! Viime viikolla tuli saatua taas hieman kuvaa erilaisen kulttuurin toimintatavoista. Tiistaina tavattiin eräs luennoitsija joka ilmoitti että hänen keskiviikon luentonsa on siirretty ajallisesti myöhemmäksi. Kun pääsin tiistaina kotiin, yliopistolta soitti joku henkilökunnasta ja kertoi että aamuluentoni on peruttu. Päästessämme keskiviikkona vihdoin yliopistolle menimme toimistosta kysymään missä salissa se myöhemmäksi siirretty luento pidetään. Toimistotäti vastasi sitten tähän kysymykseen seuraavasti: "luento on _ehkä_ peruttu". Yritimme kuitenkin selittää, että tuossa seinällähän on selkeästi lappu että se on vain siirretty eteenpäin, mutta lopputulos oli silti sama: "luento on _ehkä_ peruttu". Odoteltuamme hetkisen päätimme lähteä takaisin kotiin sillä myös moni samalla luennolla ollut oli saanut saman "ehkä"-ilmoituksen ja aikaa luennon alkamisajankohdasta oli ehtinyt jo kulua useampi tovi.
Toinen hauska juttu oli muutaman opiskelijan nakittaminen "pääministeritapaamiseen". Tiistaina istuessamme luennolla vaihto-ohjelman vastuuhenkilö marssii ovesta sisään, pahoittelee ja tullessaan meidän luokse pyytää meitä kolmea tyttöä tulemaan toimistoon heti luennon jälkeen. Me istuimme tämän jälkeen hieman huolissamme siitä, että mitä ihmettä me olemme menneet tekemään kun tietääksemme minkäänlaiselle puhuttelulle ei ollut tarvetta :) Päästessämme luennolta marssimme toimistoon ja siellä meiltä kysyttiin josko haluaisimme osallistua torstaina tapahtumaan jonne tulee itse pääministeri. No, mikä ettei! Myöhemmin samana päivänä kämppikselleni soitetaan yliopistolta ja puhelusta ilmeni seuraavia asioita: pääministeri ei ole tulemassa, mutta pari muuta ministeriä kyllä ja niin juu, meidän pitäisi jotain hommiakin siellä tehdä... Loppujen lopuksi löysimme itsemme torstaina ensimmäisestä Thaimaa-Uzbekistan bisnestapaamisesta :D Hommat mitä meidän piti tehdä, oli istua vastaanottopöydän takana ja ohjeistaa kokoukseen tulijoita rekisteröitymisessä. Tosin tuntui, että enemmän työtä oli siitä että meitä haluttiin valokuvata ihan hirveästi ja koko ajan piti olla poseeraamassa ties kenelle :)
Tapahtumassa opiskelijoiden puolesta hommissa oli 3 suomalaista ja 2 thaimaalaista tyttöä. Itse päivä oli todella hauska ja mielenkiintoinen kokemus jollaista ei varmasti tule vastaan tämän reissun aikana toista samanlaista! Lisäksi saimme syödä mahan täyteen lounasbuffetissa ja olin niin onnellinen kun sieltä löytyi sushia ja montaa erilaista jälkiruokakaakkua! :)
Viikonloppuna tuli mm. leikittyä taas hieman turistia ja käytyä vihdoin Wat Arunilla. Wat Arun, Aamunkoiton temppeli, oli kyllä tähän mennessä hienoin näkemäni temppeli Bangkokissa ja voin suositella siellä käymistä jokaiselle! Lisäksi viikonloppuna tuli nähtyä parit uudet ostospaikat (vaikka ainoa mitä jäi itselleni käteen oli muutamat korvakorut) ja käytiin leffassa mikä oli tervetullutta "normaalia" tekemistä. Osa porukasta taitanee suunnata tänä viikonloppuna Ko Changille, mutta itse taidan jäädä suosiolla Bangkokiin. Ensi viikolla starttaa oma viikon kestävä Singapore-Kuala Lumpur -reissu ja tuntuu että ainainen suunnittelu ja miettiminen siitä mitä pitää nähdä ja tehdä on aika kuluttavaa. Varsinkin kun paikoin tuntuu, että kunnon arkea ei ole missään vaiheessa ehtinyt muodostumaan. Lisäksi Bangkokissa on vielä asioita joita haluan nähdä ja ehkäpä se lista lyhenisi sitten tämän viikon aikana :) Väistämättä on joutunut hyväksymään sen asian, että aika ja rahavarat eivät millään riitä siihen että ehtisi nähdä kaiken mitä haluaa! Onneksi takaisin voi kuitenkin palata ja nyt vain pitää elää tätä vaihto-oppilaselämää yrittäen ottaa ilo ja hyöty irti opinnoista (sekä koittaa käydä kiltisti salilla jotta tämä lomafiilis ei ihan kokonaan ota valtaa :)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti